Taikuuden ihmemaa Ottawassa
Ottawan animaatiofestivaali on Pohjois-Amerikan tärkein alan tapahtuma, ja koko maailmankin mittapuulla merkittävä. Kanadan pääkaupunkiin sijoittuva festivaali käynnistyi 1976 ja nykyään se pidetään joka vuosi, nyt 25 – 29. syyskuuta 2024.
Kilpailusarjojen taso ja sisällöllinen kirjo on kiitettävä. Keskeinen syy on festivaalin taiteellisen johdon kunnianhimoisuus. Se näkee animaation taiteena, ei kilotavarana myytävä makkarana.
Toinen syy on se, että Ottawan festivaali toimii eurooppalaiseen tapaan, se ei peri kilpailuihin ehdolle lähetettäviltä elokuvilta ilmoittautumismaksua. Tämä entry fee on yleinen käytäntö Pohjois-Amerikan festivaaleilla.
Lyhytelokuvien kilvassa nähtiin kiinnostavat viisi näytöstä. Valikoima kertoo osaltaan, mihin animaatio nyt suuntaa: ei mihinkään yhteen suuntaan, teesiin tai lajiin. Ei ole yhtä tekniikkaa tai trendiä, jota on seurattava. Animaatio on edelleen vapauden valtakunta, taikuuden ihmemaa.
Lyhytelokuvien sarjan pääpalkinnon sai italialainen Gianluigi Toccafondo elokuvastaan La Voix des Sirènes. Se jatkaa hänen tunnistettavan ja vaikuttavan ilmaisunsa linjaa. Maalaukselliset hahmot ja vahvat värit liikkuvat muotoaan muuttaen. 
Nyt, kuten aina hänen teoksissaan, musiikilla on tärkeä rooli. Tällä kertaa ääni on oikeastaan pääosassa, kuten elokuvan nimikin sanoo. Seireenien laulu houkuttelee merellä.
Taidemaalariksi opiskelleen Toccafondon esikoiselokuva La Pista (1989) herätti jo laajaa huomiota omaperäisyydellään. Sen perustekniikka oli sama, jota hän yhä hyödyntää. Hän käyttää valmiita kuvia, kuten lehtikuvia tai elokuvastillejä, ja valokopioi niitä muotoja vääristäen. Nämä kuvat hän maalaa akryyliväreillä tai värikynillä.
Jossakin vaiheessa hän yritti siirtyä digitaaliseen kuvaan, mutta palasi takaisin paperiin sen työläydestä huolimatta. Materiaalin tuntu voitti, hän sanoi.
Kaljut miehet Istanbulissa
Lyhytelokuvien sarjassa jaettiin lisäksi kaksi kategoriapalkintoa, kertovat (narrative) ja abstraktit (non-narrative) animaatiot. Festivaalin käyttämä kertovuuden määritelmä on joustava: kunhan elokuvassa on joitakin kertovia elementtejä.Hollantilaisen Nicolas Keppensin 17 minuutin nukke-elokuva Beautiful men sai kertovan elokuvan palkinnon. Kolme vanhenevaa veljestä matkustaa Istanbuliin klinikalle, joka lupaa hiustensiirron. Ajanvarauksissa on kuitenkin sattunut möhläys, ja veljesten ristiriidat kasvavat esiin.
Kehystarina on poikkeuksellisen kosiskelematon, kerronnan rytmi verkkainen ja tunnelman luomiseen perustuva. Silti jännite säilyy koko ajan. Katsoja miettii, mitä tapahtuu seuraavaksi, vai tapahtuuko mitään?
Beautiful men osoittaa käsikirjoituksen merkityksen. Vaikka animaatio on kauttaaltaan ihailtavan taitavaa ja tunnelma vahva, ilman osaavaa käsikirjoitusta kokonaisuus olisi heitteillä.
Abstraktin elokuvan palkinnon sai britti Peter Millard elokuvastaan You’ve got a friend in me. Hän on eräänlainen anti-animaation tekijä. Millardin elokuvat ovat jonkinlaista köyhdytettyä animaatiota. Lyhyitä ja hyvin yksinkertaisia, monesti muutaman kuva-aihion animointiin rajoittuvia. Ääni on niissä usein tärkeä.
You’ve got a friend in me on jopa hänen elokuvakseen yksinkertainen. Pilvisen taivaan jälkeen näemme Buzz Lightyearin pieksevän Woodya, jonka pää muovautuu uudelleen. Taustalla soi elokuvan nimen mukainen laulu. Tässä kaikki. Elokuva on hyvä esimerkki siitä, miksi Millardin elokuvat jakavat katsojat. Tätäkin voi pitää sietämättömänä exploitaatioyrityksenä. Mutta kun se asettuu Millardin koko tuotannon osaksi, se saa enemmän merkityksiä. Hänellä on onnistuneempiakin elokuvia, vaikka esteettinen näkemys on kaikissa sama.
Käsikirjoitus, design, ääni
Ottawan festivaalilla on monta kilpailusarjaa, kuten pitkille elokuville ja opiskelijaelokuville sekä kanadalaisille, tilatuille ja lasten- sekä nuortenelokuville. Lyhtelokuvien sarjassa jaetaan vielä erikseen ammatillisen osaamisen palkintoja.
Parhaasta käsikirjoituksesta sellaisen sai Anastasiia Falileieva Tsekissä ja Slovakiassa tuotetusta elokuvastaan I died in Irpin. Se kertaa tuntoja, joita Ukrainan joutuminen sotaan ja aggression kohteeksi synnytti.
Kertoja on nuori nainen, joka lähtee 24. helmikuuta 2022 poikaystävänsä kanssa Kiovasta Irpiniin tapaamaan tämän vanhempia. Hän pelastuu, mutta hajanaiset muistikuvat jäävät tajuntaan.
Yksinkertaisesti lyijykynäjälkeä muistuttaen piirretty elokuva kasvaa muotoaan suuremmaksi sisältönsä vuoksi. Se on vielä tuore kuvaus pelon ajasta. Koska alamme nähdä Gaza-animaatioita? Selviääkö sieltä kukaan hengissä kertomaan meille? Haluammeko edes kuulla?
Portugalilainen Percebes palkittiin parhaasta designista. Ohjaajia ovat Alexandra Ramires ja Laura Gonçalves. Kalastajakylän elämästä kertova elokuva onkin johdonmukaisesti tyylikäs. Akvarellinomaiset kuvat luovat elävän ja ilmeisen aidon tunnelman.
Parhaan äänen palkinto myönnettiin britannialaiselle veteraaniohjaaja Phil Mulloylle elokuvasta Once upon a time on earth. Se on synkkä kuvaus siitä, kuinka me kaikki seisomme nyt kuilun reunalla.
Perhe pakenee Lontoon lähiöstä kotiseutunsa ja koko tuntemansa maailman tuhoa. Matka ei ole helppo eikä se pääty hyvin. Mulloyn elokuvissa yleensä nähty musta huumori on nyt poissa. Tilalla on lohduton näkemys maailmasta, ellei kurssimme muutu.
Äänellä on tärkeä osa elokuvassa. Mulloyn pelkistetyt, mustat ihmishahmot kulkevat lohduttomassa maisemassa. Animaatio ei tarjoa varsinaista actionia, mutta ääni tuo kerrontaan uuden tason.
Teollisuuskin on mukana
Eri kilpailusarjojen, erikoisnäytösten ja panoraamojen lisäksi Ottawan festivaali tarjosi täyden kattauksen kaikkea sitä, mitä oikean festivaalin tuleekin. Mahdollisuuksia muiden tapaamiseen, näyttelyjä, keskusteluja, erikoissarjoja ja työpajoja.
Samalla se on alan teollisuuden keskeinen tapaamispaikka Pohjois-Amerikassa. Nelipäiväiseen TAC-foorumiin osallistuu vuosittain 300 animaatioteollisuuden ammattilaista. Ohjelman seassa on myös pitchaustapahtuma.
Kanadassa muistutetaan nykyään joka yhteydessä alkuperäiskansojen maiden kohtalosta. Ottawan festivaalikin huomauttaa aineistossaan, että se toimii maalla, jota Algonquin Anishinaabeg -alkuperäisasukkaat eivät koskaan luovuttaneet.
Heikki Jokinen
